Close

Lissabon – Porto Santo; perheenäidin näkökulma pitkänmatkanpurjehdukseen

06 Oct Posted by in Merielämää | 6 comments
Lissabon – Porto Santo; perheenäidin näkökulma pitkänmatkanpurjehdukseen
 

Useamman päivän pituiset yhtäjaksoiset purjehdukset mahdollistavat matkan edistymisen. Niihin sisältyy paljon maagisia hetkiä merellä, joita en vaihtaisi pois. Silti en preferoi yli vuorokauden purjehduksia. Lissabon-Porto Santo väli 497 mailia oli pisin yhtäjaksoinen merelläoloni tähän asti. Kerron nyt omasta näkökulmastani miltä se tuntui.

Päivä 1.

Taas yksi taivaallisen upea auringonnousu Oeiraksen satamassa, kun kävelen suihkuilta takaisin lähtövalmiille veneelle. Sääikkuna näyttää lupaavalta ja iso joukko veneitä on samoihin aikoihin suuntaamassa kohti Madeiraa. Huudellaan hyvän matkan toivotuksia veneestä toiseen, hollantilaista Pimiä siteeratakseni: “Have a good trip, cause if you have one so have we!” Hieman sekavin miettein odotan neljää päivää merellä, sillä jo Biskajan ylitys opetti mitä suurin piirtein olisi luvassa: aallokkoa, hieman vaikeampaa arkea, yövuoroja pilkkopimeässä, väsymystä, tähtitaivas, delfiinejä…
Emme ole kauas päässeet Lissabonin satamasta, kun tapahtuu jotain varsin ikävää. Septitankin tyhjennyspumppu hajoaa konehuoneessa… Pumppua ei ole todennäköisesti käytetty koskaan ennen tätä matkaa, imutyhjennys Itämerellä on niin luonnollinen asia. Ja nyt vanha pumpun kalvo, todennäköisesti käyttämättömyyttään kovettuneena, päättää haljeta. Ari oli aavistanut ongelmat, sillä Lissabonin veneliikkeessä hän oli jo kysellyt pumppuihin varaosasettiä, jota ei silloin ollut saatavilla. Septitankin pumppu on konehuoneessa, ja tavara leviää paineella kaikkialle moottoriin, sanonta” when s**t hits the fan” ei voisi olla lähempänä kirjaimellista toteutumista. Olen ikuisesti kiitollinen Arille likaisimpien hommien tekemisestä. Desinfioin pilssejä desinfiointipyyhkeillä pahimman ollessa jo ohi. Sitä hommaa täytynee jatkaa vielä maissa. Lisähaasteena the Ämpäri on tästä lähtien matkan ainoa vessa. Tässä vaiheessa voisi ihan hyvin vielä kääntyä takaisin tai suunnata johonkin lähempään marinaan. Sääikkuna näyttää kuitenkin niin täydelliseltä, etten minäkään halua sitä uhrata, vaikka kieltämättä vessan puute tulisi akuutisti muistuttamaan itsestään koko neljän pitkän päivän ajan…
Haasteet eivät lopu siihen. Edellisenä iltana valmiiksi kokkaamani Nasi Goreng- aterian jälkeen haluan päikkäreille. Kaislaakin väsyttää ja hän tulee nukkumaan viereeni keulapunkkaan. Havahdun kun Kaisla kuiskaa “mulla on paha olo”, en ihan ehdi hakea ämpäriä kun…. Tyttö kannelle suihkuun ja kaikki petivaatteet jätesäkkiin kannelle odottamaan jatkokäsittelyä Porto Santossa. Kaisla tulee edelleen hieman merisairaaksi aallokossa ja varsinkin tämänkertainen myötäaallokko on hankala.
Nyt koko vene kirjaimellisesti haisee – konehuoneen läheisyys savustetulle kakalle ja keulahytti oksennukselle… Tästä on luksus kaukana. Onneksi aallokko ei ole niin paha ettei muutamaa luukkua pystyisi pitämään auki ja tuuletus hoitaa suurelta osin hajut mennessään. Vene on muuttunut kodista pesukoneen rummuksi, jossa yritetään hajun keskellä hoitaa normaalit päivärutiinit. Ruorivuoro kannella on ihan parasta, kun voi siistissä ulkotilassa hengittää raitista ilmaa… Lapset eivät ole tilanteesta millänsäkään, vaan katselevat leffoja ja leikkivät tyynenä sisällä. Kaislankin paha olo meni loppumatkaksi kokonaan ohi.

Yö 1.
Täydellinen kuutamo nousee valaisemaan matkaa ja näen samaan aikaan Lissabonista lähteneen tanskalaislapsiperheen veneen valaistuksen kaukana takana. Se tuo mukavaa turvallisuuden tunnetta muuten niin tyhjällä merellä. Yön vuorot sisältävät sporttista purjehdusta ja kuun valaisemaa merimaisemaa. Kahdenkesken vahtien vuorottelu tietää väistämättä väsymystä. En saa koskaan unta ensimmäisellä lepovuorolla – liikaa adrenaliinia veressä ja on vaikea luottaa toiseen siinä vaiheessa matkaa- vaikka mitään syytä siihen ei olekaan. Vene myös paukkuu ja kolisee kovaäänisesti eikä siihen ole helppo tottua. Parin päivän jälkeen uni syvenee huomattavasti vaikka keli olisi millainen tahansa.

Päivä 2.
Yö meni odotetusti vähillä unilla ja nyt ottaa päähän. Kahvi ei maistu, joten päätä särkee tuskallisesti. Kaikki tuntuu liian työläältä ja hankalalta. Aallokko on kova, eikä ruoan tekemisestä selviä ilman isoja mustelmia. Lieden suojarauta iskeytyy lonkkaan ikävästi joka aallolla. Ruokailu ja tiskaus on vähän liian hankalaa höykytyksen keskellä. Olimme varanneet mukaan paljon nopeaa ruokaa. Omenoilla, banaaneilla, pähkinöillä, jogurteilla ja suklaalla pääsee jo pitkälle, mutta teemme joka päivä myös “oikeita” aterioita.
Pieneen veneeseen syntyy helposti kaaos tällaisella matkalla. Kaikki mikä ei tullut kiinnitettyä kunnolla löytyy lattialta, lapset levittävät uskomattoman nopeasti leikit pitkin venettä eikä jaksamista riitä perusteelliseen siivoamiseen matkan aikana.
Lapset ovat sentään hyvällä tuulella, kuten lähes aina merellä. Illalla lapset menevät nukkumaan liiallisen DVD annostuksen alaisina pienen iltapalan jälkeen.

Yö 2.
Pumppuongelma ei olekaan vielä ohi. Pumppu hörppii septitankista tavaraa ja sylkee sen rikkinäisen kalvon läpi pilssiin. Ari säätää vielä pumpun parissa, joten venytän yövuoroni pituutta, että Arikin saisi edes vähän unta. Sporttinen purjehdus jatkuu, nyt vaan on hieman enemmän pilviä kuun edessä ja useampia laivoja AIS:ssa. Yöllä lapset nukkuvat aina hyvin lähes missä kelissä tahansa, ja niin tänäkin yönä. Se rauhoittaa tilannetta kivasti. Joudun juomaan energiajuomaa, että saan silmät pidettyä auki tasaisessa keinutuksessa.

Päivä 3.

Aamuvuoro klo 6 alkaen menee hienosti. Vaikka hieman uni painaa silmää, auringonnousu on sen arvoista. Lapset heräävät vaatimaan aamupalaa, joka tänään kuitataan jogurtilla ja pähkinöillä. Lounaaksi saan parin lisämustelman kustannuksella tehtyä lasten ja Arin lemppariveneruokaa tonnikalapastaa, joka näissä oloissa maustetaan tuoreen valkosipulin sijaan valkosipulijauheella ja päälle ripotellaan tuoreiden parmesan-lastujen sijaan valmisraastetta. Iltapäivän vuorossa meno on taas hurjan sporttista ja vauhti on kova melko lievässä aallokossa. Lasten riehuessa ei päiväunista tule mitään. Yhden naistenlehden saan silmäiltyä vuoron aikana, mutta aallokko tekee kirjaan keskittymisen mahdottomaksi. Delfiinit tulevat sankoin joukoin viihdyttämään itseään veneen vierelle ja viipyvät pitkään.

Äitinä en voi olla huolestumatta hieman lastensa hyvinvoinnista. Kaisla ja Kaius ovat harvinaisen ok, vaikka heitä myllytetään muutamia päiviä parin-kolmen metrin aalloissa. Mitään normaalista poikkeavaa kiukuttelua ei ole ja he ovat hyväntuulisia ja iloisia. Pienesti kaihertaa mielessä silti, kun ei millään haluaisi altistaa lapsia liian rankoille kokemuksille. Arkirutiinit on luonnollisesti heitetty nurkkaan näiksi päiviksi, DVD:t ovat vapaasti käytössä ja ruokana on aivan liikaa herkkuja. Hampaat ja kädet pestään, mutta yövaatteita ei välttämättä vaihdeta. Lapset ovat suurimman osan ajasta sisällä, koska siellä pääsee sentään liikkumaan enemmän kuin kannella, ulkona syödään kelin salliessa. Tuskin nämä vähän erilaiset päivät lasten hyvinvointia heikentävät, joten mitään todellista syytä huoleen en näe, ehkä äidinvaisto tuo vain varovaisuutta ja huolellisuutta sääikkunan ja reitin valintaan ja turvallisuusvarustukseen. Ennemmin kyse on omasta lisävaivannäöstä lasten sujuvan arjen mahdollistamiseksi. Lasten auttaminen vahtivuoron ohessa tuo oman haasteensa. Ei juurikaan tekisi mieli kömpiä ulkokamoissa auttamaan nuorimmaista vessahommissa tai tekemään sapuskaa.

Yö 3.
Tämä yö on helppo, ei väsytä liikaa, kuutamo on palannut, tuuli ja aalto ovat sopivat. Ainoastaan pari muuta purjevenettä vaatii väistötoimia yhtenään. On aikaa ajatella ja haaveilla. Aamulla delfiinien uskomattomia hyppyjä on hienoa seurata. Olen jo kauan aikaa sitten luopunut ajatuksesta valokuvata niiden temppuja ja keskityn nauttimaan esityksestä.

Päivä 4.

Hyvän yön jälkeen on kevyt ja kiva fiilis. Mustelmat tuntuvat kokatessa yhä pahemmilta ja lounaalla kasviskeitto kaatuu aallokossa Kaislan päälle (onneksi jo viileänä), mutta mitä pienistä. Tuuli tyyntyy käytännössä kokonaan ja siirrymme moottorointiin joksikin aikaa.
Kuulun niihin, jotka haluavat kuuman suihkun kerran päivässä. Oleskelu keikkuvassa veneessä mahdollistaa toki pienen siistiytymisen, mutta esimerkiksi suihku kannella on kovassa aallokossa käytännössä mahdoton ajatus. Biskajalla se oli myös liian kylmä toteuttaa. Nyt on lämmin, ja koska olemme käyttäneet hieman moottoria, lämmintä vettä on tarjolla. Aallokkokin on sen verran lievää, että kannella pysyy pystyssä shampoo pullo toisessa kädessä. Ihanaa – tuntee itsensä taas ihmiseksi!
Alkuillasta Porto Santo alkaa jo häämöttää horisontissa. Maltan vielä nukkua illalla vähän, kunnes nousen kuutamoon ihmettelemään läheneviä loistoja yhdessä Arin kanssa. Satamaan on hienoa tulla pimeässä. Kello on puoli kaksi kun kiinnitämme köydet. Satamassa yhdessä veneessä on vielä juhlat täydessä vauhdissa, muuten on hiljaista. Vasta aamulla selviäisi kunnolla mihin ollaan tultu, kun aurinko valaisee sataman vierustan vuoret. Laitamme kannen järjestykseen ja kilistelen tilanteen kunniaksi lasillisella port-viiniä.

Seuraavana aamuna väsyttää, mutta on mahtavaa olla maissa. Siivosimme veneen perusteellisesti sisältä ja ulkoa. Ilma Porto Santossa on upea, juuri sopivan lämmin, vesi 28 asteista. Ravintolailta läheisessä kylässä on miellyttävä. Olemme jo saapuneet “talvehtimis-hoodeille”. Mikä voisi olla parempaa?
Satama on täynnä innostavia veneilijöitä ja vanhoja tuttuja. Rannassa miehet pöhisevät upeasta purjehduksesta, maileista ja nopeudesta, naiset kertovat miten se ihan oikeasti meni, miten miehistö voi ja mikä oli hankalaa…

Hanna

  • Twitter
  • Facebook
  • E-Mail
  • LinkedIn
  • Windows Live
  1. Hannu10-08-12

    Siinä oli taas hienoa matkakuvausta! Onneksi aika kultaa muistot. “Toimii kuin junan vessa” voitanee muotoon “toimii kun veneen septi”. Stemppiä septin kanssa!!!

  2. sytalisman10-11-12

    Kiitos Hannu 🙂 Aika tosiaan kultaa muistot, ja heti rantaan päästyämme tuntui, että matka oli ollut erityisen onnistunut! Edelleen odottelemme varaosia… Nyt niitä on tilattu jo Englannista ja Suomesta saakka 🙂

  3. Hannu10-11-12

    Moi!Lueskelin että olitte löytänyt käyden potkurista. Meilläkin löytyi köysi Ystadissa. Se vaan takertui paljon pahemmin ja potkuri ei pyörinyt ollenkaan. Meillä se homma tuhosi potkurin vulkanoinnin ja potkuri putosi pohjan merellä sitten myöhemmin. Teillä ilmeisesti köysi ei jumittanut koko potkuria, niinkuin meillä…

  4. sytalisman10-11-12

    Moi Hannu, kurjempi tapaus teillä! Meillä köysi esti taittolapapotkuriamme avautumasta kokonaan ja oli vain löyhästi kiinni. Porto Santon laiturista samaan aikaan lähtenyt viereinenkin vene oli kokenut saman muutaman mailin päässä, heillä tosin potkuri kokonaan jumissa ja fiksaus tapahtui avomerellä.

  5. Pirjo & Jorma10-14-12

    Hei! Mukava seurata matkanne edistymistä. Ja nyt varsinkin, kun teillä on sitten lämpimät vedet edessänne ja meillä itsellämme syksy kääntymässä pimeimmän kauden kautta sitten hissun kissun talven odotuksiin. Oma veneemme jo telakalla ja ylhäällä muutaman viikon ja autossakin jo talvikiekot alla pakkasia odottelemassa.

    Hyvää matkan jatkoa teille! Moni haikailee kaukomaille, jotkut jopa suunnittelee ja sitten ne reippaat ja rohkeat toteuttaa haaveensa! Hienoa! Bloginne on saanut kiitosta myös yleisillä keskustelupalstoilla!!

    Terv. Pirjo & Jorma

  6. sytalisman10-15-12

    Moi Pirjo ja Jorma,
    Mukava kuulla, että blogistamme on iloa Suomen syksyssä! Välillä sitä kyllä itsekin toivoo, että malttaisi nostaa veneen ylös: Itämerelle tarkoitetut pohjamaalit näyttää jo aika kuluneilta ja liian syvässä uivan veneen vesilinjan nostokin on edessä.
    Kirpeitä alkutalven päiviä toivotellen,
    Hanna & Ari