Close

Autoilua Marokossa

10 Apr Posted by in Merielämää | 2 comments
Autoilua Marokossa
 

Agadirin ulkopuolella viimeistään tajuaa olevansa Afrikassa. Säiden vuoksi oleskelumme Agadirissa venähti lähes kahteen viikkoon, joten vuokrasimme auton kolmeksi päiväksi nähdäksemme vähän turistikaupungin ulkopuolistakin elämää. Aluksi eksoottiselta tuntunut Agadir oli pehmeä lasku siihen mitä näimme.

Essaouira – the wind city of Africa

Tie Agadirista pohjoiseen kulkee suurelta osin mahtavissa merimaisemissa.

Tie Agadirista pohjoiseen kulkee suurelta osin mahtavissa merimaisemissa.

Tuulinen Essaouira on Unescon maailmanperintökohde Agadirista pohjoiseen. Lonely Planet-matkaopas luonnehtii Essaouiraa sanoin “chic place to be” ja “laid-back”. En nyt tiedä chic:eydestä, mutta eksoottinen kyllä ja jotenkin täällä oli rennompaa olla turistina kuin Agadirissa. Essaouira on ikivanha kaupankäyntipaikka, jossa eurooppalaiset, aavikon ihmiset ja musta Afrikka ovat kohdanneet jo tuhansia vuosia. Kaupungin perustivat foinikialaiset 700-luvulla eaa ja se on nähnyt useita nousuja ja laskuja. Yksi sen suurimpia menestyskausia juontui roomalaisten keisareiden himolle tiettyä purppuransävyä kohtaan, jota vain Essaouirassa oli tarjolla. Sen aikainen kuningas Juba II käytti tilannetta hyväkseen ja purppuraa myytiin jopa 20 kertaa kultaa arvokkaammalla hinnalla roomalaisille. Kaupunki on nykyisellään kuuluisa sen sotilasarkkitehtuuristaan. Linnake tilattiin ranskalaiselta arkkitehdilta, joka suunnitteli myös St. Malon puolustuksen. Kaupunki valui välillä unholaan, mutta 70-luvulla Jimi Hendrix etunenässä se palasi taas matkailijoiden suosioon.

Matkalla maisemat olivat vehreät ja madaltuva rannikko sai aallokon vyörymään näyttävästi hiekkarannoille. Vastoin odotuksiamme tie Agadirista Essaouiraan ei ollut tyhjää maaseutua vaan päinvastoin, vaikkei taloja paljon näkynytkään niin vähintään sadan metrin välein kykki joku tienlaidassa, paimentamassa vuohia tai muuten vaan, no, kykkimässä. Paimenten vuohet olivat usein kipaisseet puiden oksille, mikä herätti hilpeyttä varsinkin takapenkillä. Puiden runkoja vasten oli selvästi aseteltu kiviä vuohien kiipeämisen helpottamiseksi ja ravinteikkaat lehdet päätyivät näin parempiin suihin.  Lapset ja usein aikuisetkin lähettelivät tienvarrelta lentosuukkoja ja vilkuttelivat. Aasi on edelleen validi kulku- ja kuljetusneuvo. Eräänkin kylän “ostoskeskuksen” reunalla seisoi lukuisia aaseja odottamassa shoppailevia isäntiään. Kameleitakin näkyi jonkin verran vapaana luonnossa. Paljon teillä liikkui myös karavaanareita, lähinnä ranskalaisilla rekkareilla.

Essaouiran medina rajoittu mereen.

Essaouiran medina rajoittu mereen.

Perillä Essaouirassa satoi vähän vettä. Se sai medinan, eli vanhankaupungin kadut muuttumaan mutaisiksi. Kaius totesi jonkin aikaa Essauoiran menoa kahvilasta käsin tarkkailtuaan: “Näilläkin on viime yönä ollut karnevaalit ja ne on unohtaneet asut päälle.” Kanarialla karnevaaliasut tulivat tutuiksi ja ilmeisesti kaapujen, huppujen ja hassujen hattujen kirjo näytti lapsen silmään samalta. Medinaa on vaikea kuvailla, se pitää nähdä. Kapeilla kujilla kaupankäynti on värikästä ja käsityöläisten työpajojen avoimista ovista voi seurata taidokasta työskentelyä. Essauoiran satama on myös kokemisenarvoinen paikka. Satama-allas oli tupaten täynnä erikokoisia kalastusaluksia. Kaksi orpoa purjevenettä oli kiinnitetty kyljikkäin kalastusalusten keskelle. Ei näyttänyt kaksiselta marinalta vaikka marina office satamasta löytyikin. Sataman parkkipaikalla saimme “iloksemme” “oppaan” joka ohjasi meidät vapautuvaan paikkaan ja poistuessamme tuli varmistamaan peruutuksen onnistumisen… tästä palveluksesta hän tietysti odotti 10 dirhamin parkkimaksun päälle tippiä. Ari lykkäsi miehelle yhden dirhamin eli 10% parkkimaksusta, jonka mies ojensi ei-niin-kohteliaasti takaisin, tokaisten, että etkö tiedä ettei tämä ole mitään, sillä saa yhden tupakan, ei muuta… Turismin sivuvaikutuksia.

Immouzzer des Ida Outanane – vesiputoukset

Argan-puita ja kukkaketoja.

Argan-puita ja kukkaketoja.

Immouzzerin “Disney”- vesiputouksille ajetaan upeaa tietä ensin palmuja ja banaaneita kasvavan laakson pohjalla, sitten korkealla Atlas-vuoristossa. Matkalla myydään lukuisissa Feminine Cooperativeissa ja pienistä tienvarsipöydistä arganiaöljytuotteita. Argan puu on se sama puu, johon vuohet innokkaasti kiipeävät. Se kestää hyvin kovia olosuhteita ja estää aavikoitumista. Pähkinöistä monimutkaisella prosessilla valmistettua öljyä  käytetään ruoanlaitossa, kosmetiikassa ja luontaishoidoissa. Perinteisessä öljyntuotantoprosessissa vuohen ruoansulatuksellakin on oma tärkeä roolinsa… Ehkä se oli yksi syy miksi öljyt jäivät meidän osaltamme hyllyille 🙂

P1030224Lounastimme upeassa sijainnissa joen varrella, josta kauniit vesiputoukset näkyivät täydellisesti. Paikan tajinekin oli herkullista. Vesiputoukset virtasivat näin “kauden” alussa varsin runsasvetisenä, mutta vielä yksi osa putouksesta puuttui. Yritimme livahtaa ilman “opasta” putouksille tekemällä muutaman harhautusliikkeen, mutta jo muutaman metrin päässä polun alusta meidän seuraamme lyöttäytyi ystävällinen nuorimies, joka opasti reitin oliivitarhojen ohi veden äärelle. Olimme tässä vaiheessa jo jaelleet mielestämme tarpeeksi dirhameja, mutta yritimme suhtautua epävirallisen oppaan palvelumaksuun kuin vesiputousten pääsymaksuun. Parkkipaikallakin taas maksoimme “vartijalle” muutaman dirhamin jo saapuessamme. Hän olikin meidän lähtiessämme erityisen ystävällistä, joten uskoimme maksaneemme hänelle epähuomiossa liikaa. Maireuden syy paljastui kuitenkin kun kaveri ehdotti, että kuskaisimme erään miehen kyydissämme kylälle, minkä kyllä ihan mielellämme teimmekin.

Agadirin laitamilla

Kasbah-kukkulalle olisi päässyt kävellenkin, mutta säästimme sen autoajelulle. Kukkula on ainoa osa Agadiria, joka säästyi 60-luvulla maanjäristykseltä. Siitäkin on itse asiassa vaan restauroidut ulkomuurit olemassa.

Kamelin huojuvalla kyydillä kiersimme koko Kasbah -kukkulan.

Kamelin huojuvalla kyydillä kiersimme koko Kasbah -kukkulan.

Kamelit odottivat sopivasti turisteja parkkipaikalla, joten pääsin heti hyppäämään sellaisen selkään Kaislan ja Kaiuksen turvaksi. Kyyti linnoituksen ympäri oli aika huojuvaa ja kameli yritti välillä purra varpaitani. Lapset olivat kuitenkin hyvin innoissaan haisevalla elikolla ratsastamisesta 😉

Medina d’Agadir on 60-luvun maanjäristyksessä tuhoutuneen Agadirin vanhankaupungin tilalle rakennettu turistirysä kaukana keskustasta, jossa käsityöläiset tekevät ja myyvät tuotteitaan. Olimme jo menossa sinne, mutta käännyimmekin parkkipaikalla takaisin kun haistoimme, että tästä paikasta emme selviäisi ilman taskuntyhjennystä erilaisten tippien muodossa. Raukkamaista, tiedän. Sen sijaan vierailimme Pohjois-Afrikan kolmanneksi suurimmassa soukissa Souk el Had:ssa. Opaskirjoissa oli kerrottu, että turistit saavat olla täällä melko rauhassa kaupustelijoilta, mutta vielä mitä. Meidän allergiamme ruotsiksi, venäjäksi, viroksi, slovekiaksi yms. huudelluille tervehdyksille alkoi olla huipussaan. Olisi ollut kiva pysähtyä värikkäiden kojujen luokse tutkimaan mausteita, hopea- ja nahkaesineitä, mutta heti ensi vilkaisulla joku oli aina tyrkyttämässä meille kilpikonnaa (miten ne luulevat turistin niitä salakuljettavan maahansa?) tai tarjoamassa “halpa hinta, katso, ei tarvi osta”.  “Vika” on tietysti meissä ja asenteissamme. Emme jaksa tyrkytystä ja kauppiaasta irtipyristäytyminen on raskasta. Sitä paitsi emme tarvitse mitään tavaroita, joten ihan uteliaisuuttamme käymme kauppapaikoilla. Eri tuotteiden hintatietoisuus täytyisi myös olla kohdillaan, että osaisi nauttia tinkaamisesta (tunnustan, en muutenkaan tykkää shoppailusta).

Kissojen laskeminen on lasten jokapäiväinen hupi.

Kissojen laskeminen on lasten jokapäiväinen hupi.

Kuten tästä kirjoituksesta on käynyt selväksi ärsyynnyin suhteettoman paljon kaikesta kulttuurinomaisesta rahapelistä. Aivan turhaa on henkisesti vastustaa todellisuutta. Kysyin marinakonttorin johtajalta mikä täällä on “sopiva” tippi mistäkin. Vastaus oli selkeä: “5% ravintolassa, 1-2 dirhamia muista suorista palveluista esim. parkkipaikalla, kerjäläisille ei missään tapauksessa mitään. ” Tämä oli tietysti hänen kantansa, mutta kertoi ainakin minulle sen, ettei parkkiavustajan turhaa palveluntarjontaa ja heittoja dirhamin arvosta kannata ottaa itseensä. Paikallinen normipalkka on 200 euroa kuussa ja laaja turismi saa kaikenlaiset yrittäjät liikkeelle. Tässä saa hyvää henkistä harjoitusta omasta suhteestaan rahaan ja erilaisuuteen. Silloin tiedän olevani perillä, kun en anna näiden asioiden häiritä: annan kerjäläiselle kolikon, jos sillä hetkellä siltä tuntuu, maksan “turhista” palveluista, jos huvittaa, katselen tavaroita ärsyyntymättä ja tingin rauhassa, jos kyseisen tuotteen tarvitsen.

Takaisin aiheeseen. Liikenne on maanteillä rauhallista ja sujuvaa, mutta kaupungeissa saa olla tarkkana. Varsinkaan taksit eivät tunne kaistoja, vaan etenevät liikenteen seassa joustavasti. Meitä oli varoitettu tiukasta nopeuskurista, mutta silti päädyimme poliisin pysäyttämäksi. Ajoimme vähän yli seitsemääkymppiä kuudenkympin rajoitusalueella. 80 ja 60 kyltit vilahtelivat tiuhaan ohi, joten aina ei ollut varma mikä milloinkin oli voimassa. Poliisi halusi ensin 300 dirhamia, joka puhuttelun jälkeen vaihtui sataseen… Hyvää englantia puhuva poliisisetä osasi myös saksaa ja ranskaa. Yleisesti englannilla pärjää täällä kehnosti, ranskankieli olisi arvokas taito.

-Hanna

  • Twitter
  • Facebook
  • E-Mail
  • LinkedIn
  • Windows Live
  1. Hannu04-11-13

    Terveisiä vaan sinne Marokkoon! Hienosti olette näköjään siellä pärjänneet. Meille aikanaan riiti yksi päivä ja sekin tehtiin bussilla Ceutasta. Mieleen jäi “tienvarsikojut” joissa oli pelkästään sipulia, melonia ja ruukkuja kaupan. Heti Teutanissa käydessämme tuli mieleen että ei ole nälkä missään nimessä, ettei vaan tarvi mennä vessaan. Myös ruokatorin “tarjonta” vaikutti asiaan. Uutta kautta käynnistellään hoskilla ja “vapuksi Ormikselle” on taas tavoitteena. Juonikkaita tuulia!

  2. sytalisman04-15-13

    Moi Hannu! Hienoa, että kausi alkaa siellä Suomessakin käynnistyä kylmästä kevättalvesta huolimatta!
    Ruokavalio on meilläkin hieman rajoittunut täällä. Nuo mainitsemasi ruokatorit ja varsinkin lihakojut ovat saaneet siirtymään hyvinkin kasvispainotteiseen ja mahdollisimman hyvin kypsenneettyyn ruokaan 🙂

    Hyvää kauden aloitusta!
    Hanna ja Ari