Close

Barbaarirannikkoa ylöspäin (11/04 – 15/04/13, 428mpk)

20 Apr Posted by in Matkanteko | Comments Off on Barbaarirannikkoa ylöspäin (11/04 – 15/04/13, 428mpk)
Barbaarirannikkoa ylöspäin (11/04 – 15/04/13, 428mpk)
 

Tuntuu uskomattomalta, että Pohjois-Afrikan rannikon merirosvot olivat vielä pari sataa vuotta sitten niin vahva kansainvälinen tekijä, että jopa USA maksoi heille suojelurahaa ja yli miljoona ihmistä kaapattiin Euroopasta ”valkoiseen” orjuuteen aina Englannin rannikolta asti. Tämä tausta tekee ihmiselle jo luonnon puolesta varsin haastavasta Marokon Atlantin rannikosta jotenkin vieläkin eksoottisemman.

Legi: Agadir – Mohammedia (428nm, 11/04 – 15/04/2013)

Tutustumassa merirosvoille tehtyyn vankilaan

Tutustumassa merirosvoille tarkoitettuun vankilaan

Nykyään merirosvojen pesäpaikat ovat palanneet taas kalastussatamiksi ja Salen tapauksessa käytännössä jopa osaksi Marokon pääkaupunkia, mutta satamien vähyys, palvelujen puute ja lähes jatkuvasti puhaltava koillistuuli tekee suuresta osasta Marokon Atlantin-puoleista rannikkoa edelleen varsin haastavan purjehdusalueen. Erityisesti näin, jos on liikkumassa rannikkoa ylöspäin, tai “ylämäkeen”, miltä se meistä tuntui.

Oli jo etukäteen tiedossa, että paluu Kanarian saarilta pohjoiseen päin olisi koko reissumme hankalin etappi. Etäisyydet ovat pitkiä ja koko matka normaalisti tiukan vastatuulinen. Tuulet rauhoittuisivat vasta myöhemmin keväällä ja kesällä, mutta tästä ei olisi meille mitään hyötyä: vaihtoehdot olivat joko odottaa eteläistä reittiä liikkuvaa matalapainetta ja riskeerata sen myötä myrskytason olosuhteet, tai sitten hyväksyä alueelle tyypillinen vastatuuli, jonka synnyttää sekä Marokon päällä oleva staattinen matalapaine yhdessä Azorien korkean kanssa.

Odotimme Agadirissa kahden viikon ajan jonkinmoista ihmettä, eli vähemmän tuulista jaksoa, mutta kun kolmas viikko näytti kokonaisuudessaan edellisten kaltaisilta, valitsimme yhden sääikkunan, jossa edes Madeiran leveyspiirillä tuulet tyyntyisivät. Tässä ei haettu tyylipisteitä, vaan suunnitelmana oli moottoroida rannikkoa pitkin niin pohjoiseen kuin vene vain kulkisi, ottaa sen jälkeen pitkä luovi käytännössä kohti Madeiraa ja piinata venettä pikkuhiljaa kohti pohjoista. Jos päätyisimme luovimaan kohti mannerta, kääntyisimme avomerelle taas viimeistään 10 mailin päässä rannikosta, koska tällä rantakaistaleella veden mataluuden johdosta maininki kasvaisi ja kalastustoiminta olisi aktiivisimmillaan. Lisäksi Agadirin satamapäällikkö varoitti vielä lämpötilaeron nostavan tuulen nopeutta rannan läheisyydessä.

Marokon rantaviiva on matalaa ja suojasatamia on hyvin vähän

Marokon rantaviiva on matalaa ja suojasatamia on vain vähän

Lähdimme toteuttamaan suunnitelmaa torstaiaamulla puoli yksitoista. Marokkolaisesta satamasta lähtö ei ole erityisen yksinkertaista, koska lähtöä edeltävänä päivänä pitää hakea tullilta ensin lähtölupa, joka sitten kiikutetaan passien kanssa poliisille, jolta saadaan juuri ennen lähtöä passeihin lähtöleimat. Käytäntö poikkeaa satamittain. Agadirissa homma sujuikin suurin piirtein näin, mutta juuri lähdettäessä tullin jonkinsortin päällikkö tuli vielä kovistelemaan ja vaatimaan lisäpapereita, joita meillä ei ollut. Pääsimme kuitenkin irti laiturista ja moottoroimme ensimmäiset kolme tuntia mukavasti kohti Cap Rhiriä tasaisessa vedessä.

Oletin oikein tuulen niemenkärjen kohdilla heräävän ja kun se alkoi, se ei malttanut enää oikein loppuakaan. Pääsimme moottorilla 4 mailin päähän niemenkärjestä, kunnes terävä ja korkea aallokko pysäytti matkan etenemisen koneella kokonaan. Nostimme tällöin kutteristaagiin jo satamassa valmistellun staysail-purjeen, joka on kovaan tuuleen soveltuva pienikokoinen ja halssikulmaltaan ylös leikattu purje, joka ei kuitenkaan hirveän hyvin toimi alle 10 m/s tuulilla. Purjevalinta oli olosuhteisiin sopiva – tuulimittarin lukemat eivät kahteen ja puoleen vuorokauteen juurikaan alle 12 m/s laskeneet, suhteellisen tuulen huipun käydessä 16 m/s. Aallokko oli todella rauhatonta, terävää ja monisuuntaista, ei lainkaan Biskajalla kokemamme kaltaista, jossa pitkät aallot marssivat eteenpäin jonossa kuin sotilaat. Vettä lensi jatkuvalla syötöllä veneen yli ja ikäväkseni jo aiemmin korjatuksi arvanneeni keulapiikki jatkoi vuotamistaan. Suuremmilta ongelmilta kuitenkin vältyttiin ja onneksi keulan dorade-ilmanvaihtotorvi piti vedet ulkona.

Essaourian rantaviivaa

Essaourian rantaviivaa

Kolmantena iltana tuuli laski sen verran että saimme vaihdettua etukolmioon genoan, mutta kun yö oli vihdoin täysin pimentynyt, niin tuulen nopeuskin nousi takaisin 14 metriin. Rullasin genoan pois ja konttasin takaisin keulakannelle irroittamaan staysailin kiinnityksistään. Matkan yöosuuksien pimeyttä tehosti sankka pilvisyys ja lähes uusi kuu. Matkan viimeiset 150 mailia sujuivat jo hieman sivistyneemmin kovan tuulen alueen jäädessä etelämmäs. Rankimmat olosuhteet olivat olleet Essaouiran kaupungin rannikkoalueella ja kaupunki ansaitseekin hyvin lisänimensä ”Wind City of Africa”.

Haastavista olosuhteista huolimatta kalastajia riittää sekä satamassa että merellä

Haastavista olosuhteista huolimatta kalastajia riittää sekä satamissa että merellä

Muut purjeveneet loistivat poissaolollaan, mutta eräs superjahti onnistui melkein ajamaan päällemme, kunnes saimme heidät VHF:n avulla väistämään. Varsin lähelle pääsi myös eräs kalastusalus, tosin tällä kertaa vikaa oli enemmän omassa ruorimiehessä, kun en millään osannut päätellä aluksen kalastuskuviota joka puolelle loistavien työskentelyvalojen johdosta.

Matkan pituus oli suoraa rannikkoreittiä pitkin vain 280 mailia, mutta tuulen suunta oli niin vastainen, että GPS-logiimme kertyi reilusti ylimääräistä, eli yhteensä 428 mailia ja vesilokiin vieläkin enemmän, 452 mailia. Lokien ero paljastaa vielä erään tämän reitin haasteen, eli noin puolen solmun nopeudella etelään päin virtaavan Kanarian virran hidastavan vaikutuksen.

Hannan kommentit, siitä miltä matka oikeasti tuntui:

Tämä legi oli taas sarjassa “onko elämästä pakko tehdä näin vaikeaa”. Aina kun erehtyi spreikan suojasta ruorille sai päälleen saavillisen suolavettä. Kosteus tuntui sisätiloissa ja harmitti kun ei ymmärretty kääriä mattoja pois lattioilta ennen matkaa. Ruoanlaitto ei tällä kertaa onnistunut laisinkaan, eikä kyllä olisi ollut ruokahaluakaan siinä aallokossa.

Missään vaiheessa meno ei kuintenkaan tuntunut vaaralliselta, ainoastaan äärettömän epämiellyttävältä. Mukavaa matkanteko oli hetkittäin tähtitaivaan alla kun aallot eivät enää heittäneet vettä kannelle. Toisaalta siinä vaiheessa alkoi jo kyllästyminen astua kehiin, eikä voinut ajatella muuta kuin satamaan pääsyä. Onneksi näin vaikeita purjehdusosuuksia ei pitäisi olla ihan heti tiedossa. Tämä vahvisti käsityksiäni kaikenlaisista valtameriylityksistä – Ari hommatkoon isomman veneen tai toisen miehistön niille reissuille 😉

 

  • Twitter
  • Facebook
  • E-Mail
  • LinkedIn
  • Windows Live