Close

Kielin kanavassa 5.7.2012

09 Jul Posted by in Matkanteko | Comments Off on Kielin kanavassa 5.7.2012
Kielin kanavassa 5.7.2012
 

Matkan pituus: 57,5 mpk

Kielin kanava yhdistää Pohjanmeren Itämereen ja on laajalti laivojen kansoittama. Kanavan mielenkiintoisinta antia onkin laivojen bongaus lähietäisyydeltä. Negatiivisinta kokemuksessa oli jatkuva maataloustuotannon haju, johon nenä ei vaan tuntunut tottuvan…

Kanavan Itämeren pääty sijaitsee Kielin esikaupungissa Holtenaussa. Kanavaan pitää ilmoittautua VHF:llä ja ohjausvalot eivät ole erityisen loogisia, vihreän valon sijaan kanavassa käytetään valkoista vilkkuvaloa kuvaamaan oikeutta ajaa sisään sulkuihin. Kielissä kävi ilmi että vanhat sulut, joihin huviveneet yleensä ohjataan, olivat poissa käytöstä ja jouduimme käyttämään laivojen käyttämiä uusia sulkuja. Kanavamaksu, 17 euroa 35 jalkaiselle veneelle, maksetaan sulun vieressä olevaan kioskiin. Sittemmin kuulin Brunsbüttelissä tapaamaltamme Ekiltä, että heille oli sanottu kanavamaksun olevan ilmainen kun kerran vanhat sulut olivat poissa käytöstä. Lisäksi henkilökunnan pitäisi kuulemma hakea rahat suoraan veneeltä…

Sulussa

Kielin molemminpäisissä suluissa huviveneet kiinnitetään lähes vedenrajassa kelluviin puulaitureihin, eli fendarit kannattaa virittää tosi matalalle. Vedenpinta muuttuu vain vähän ja virtausta ei juuri tunnu. Suluissa 6 metrisellä purkkarilla liikkeellä ollut David pyysi meitä hinaamaan veneensä kanavan läpi, hänellä kun oli veneessään vain perämoottori voimanlähteenä ja purjehdus kanavassa on kielletty. Päädyimme sitten hinaamaan heidät koko matkan. Kanavan ohjeissa hinaaminen on sallittu, kunhan yhdistelmä pystyy ylläpitämään vähintään 4,9 solmun nopeuden. Meillä nopeus pysyi noin 5,5 solmussa.

Noin puolivälissä kanavaa, Rendsburgissa, on mahdollisuus tankata dieseliä ja itsekin tämän mahdollisuuden käytimme. Hinta oli tosin kova, yli 1,6 euroa litralta. Lisäksi samaisessa paikassa oli tarjolla myös septin tyhjennysmahdollisuus hintaan 0,4 euroa litralta…tätä palvelua emme kuitenkaan päätyneet käyttämään. Puolustukseksi voidaan todeta, että henkilökunta oli kyllä hyvin ystävällistä.

Matka päättyi kanavan Elbe-joen päätyyn sulkujen vieressä olevaan Brunsbütteliin. Meillä oli ollut vaikeuksia keksiä, miten David voisi päästä hinausapumme muodostamasta velastaan, kun emme oikein mitään tarvinneet. Asiasta jäi kuitenkin kaikille hyvä mieli, kun illalla löysimme sitloodasta hänen tuomansa herkkukorin, jossa oli mm tuoreita sämpylöitä, suklaata ja hedelmiä.

  • Twitter
  • Facebook
  • E-Mail
  • LinkedIn
  • Windows Live