Close

Uudet kaverit

22 Jul Posted by in Lapset | Comments Off on Uudet kaverit
Uudet kaverit
 

Kaisla ja Kaius viihtyvät onneksi todella hyvin keskenään, mutta on hienoa löytää satamista uusia kavereita. Visbyssä Kaisla kaveerasi yhden illan suomalaisen Ellan kanssa, muuten suomalaisia lapsia ei ole satamissa näkynytkään. Kun ystävämme Henrietten tyttäret Helena 6v ja Josefine 3v yökyläilivät veneellämme Kööpenhaminassa, tuli todistettua ettei yhteisen kielen puute välttämättä merkitse mitään. Leikit lähtivät käyntiin vajaan puolen tunnin ihmettelyn jälkeen ja jatkuivat sopuisina ja intensiivisinä koko parin päivän vierailun ajan. Vanhemmat tytöt puhuivat aika vähän toisilleen, mutta toistelivat toistensa sanomisia kun toinen rohkeni suunsa avaamaan. Pikkunassikat taas puhuivat reippaasti toisilleen omaa kieltään ja näytti kuin molemmat olisivat olleet ihan samalla sivulla. Molemmilla oli sama ilkikurinen ilme naamalla ja vanhempia jujutettiin piiloleikeillä ja muilla jekuilla.

Hiekkalinnan rakennusta Köpiksessä

Zoutkampissa Hollannissa iso joukko lapsia tuli kyselemään rannassa muovailuvahasessiota pitäviä Kaislaa ja Kaiusta mukaan leikkeihin. Lapsijoukossa oli noin 8- 16 vuotiaita tyttöjä ja poikia. Heidän intensiivinen lähestymisyrityksensä hollanniksi, saksaksi ja englanniksi oli kuitenkin hieman liian pelottavaa meidän lastemme mielestä. Hollannissa lapset olivat muutenkin tosi aktiivisia hakemaan kontaktia. Kaislaa selvästi arveluttaa kielikysymys, eikä ole niin helppoa heittäytyä mykkään kommunikaatioon, vaikka tuon ikäiset siinä ovatkin vielä ihan hyviä. Englannin opiskelu alkaisi Espoon koulussa ensi keväänä, joten eiköhän venekoulun alettua harjoitella myös perussanontoja sillä kielellä. Täytyy myös toivoa, että satamissa olisi aina välillä omankielistäkin seuraa tarjolla!

  • Twitter
  • Facebook
  • E-Mail
  • LinkedIn
  • Windows Live