Close

Kesäpurjeen kurssit

Kesäpurjeen purjehduskurssit on parasta mitä Suomesta löytyy. Perämies- ja päällikkökursseilla on hyvä fiilis. Kursseja järjestetään Päijänteellä ja Helsingin Lauttasaaressa sekä maailmalla.

Kesäpurje tarjoaa myös muita erinomaisia koulutuksia, kuten spinnukursseja (vaikka omalla veneellä) ja alla tarkemmin selostettuja vuorovesikursseja.

Vuorovesikurssi Solentissa 23-27.4.2012

Vene: Bavaria 36

1 pv Gosport Marina – Cowes

Teimme reittisuunnitelmat valmiiksi ottaen huomioon nihkeähköt sääennusteet seuraaville kolmelle päivälle. Jokainen kokeili hieman veneen käyttäytymistä Marinan edustalla, jonka jälkeen suuntasimme kryssien kohti Cowesia. Navigointia harjoiteltiin koko matkan ajan. Mielenkiintoisena tekniikkana opin käyttämään karttaruusua ja kannettavaa GPSsää dead reconingissa. Laitetaan valmiiksi GPSään waypointeiksi eri karttasivujen ruusujen sijainnit, katsotaan suunta ja matka nykyisestä sijainnista waypointtiin ja piirretään viiva ruususta siihen suuntaan ja mitataan matka – voilá. Ekan reivin lukko oli löysä, eikä pitänyt, joten jouduimme laittamaan kakkosreivin kiinni. Cowesissa harjoiteltiin poijun lähestymistä, sitten laituriin kylkikiinnitystä.

2 pv maissa – liian huono näkyvyys yhdistettynä kovaan sateeseen ja tuuleen. Shoppailua lukuisissa purjehdus-gear kaupoissa ja käsintehtyä, uskomattoman hyvää suklaata Chocolate Mad Cowes – kaupasta.

3 pv Cowes – Gosport Marina

Reittisuunnittelussa huomioimme tuulen lisäksi kovahkon max 3 solmun virran, joka tulisi kääntymään klo 13 menosuuntaa vastaan ja samalla tuulta vastaan. Emme halunneet joutua siihen tilanteeseen, joten laskimme lähtöajan sen mukaan. Cowesissa tuuli reippaasti 28 pohjatuuli 36 solmua puuskissa. Laiturissa oli mielenkiintoista seurata palomiesten regatan Beneteau F40 veneiden lähtöä mitä erilaisimmilla keinoilla – osa ammattimaisemmin osa vähän sinne päin.

Itse lähdimme helpohkosta kohdasta liikkeelle vaikka peruutus ei nyt mennytkään ihan nappiin ja ruorissa oli eri tyyppi kuin vaihdekahvalla… Heti sataman ulkopuolella nostimme isopurjeen. Ikäväksemme huomasimme, että kolmosreivistä puuttui mastolta kiinnitykset, jotka jouduimme fixaamaan lennossa. Virtaus yllätti kovuudellaan varsinkin kun aikaa tuhraantui reivin kiinnityksiin. Myöhemmin selvisi, että kolmosreivi ei suinkaan ollut rikki, vaan juuri narunpätkällä sen kuuluikin toimia. Sitähän ei juuri koskaan tarvitse, oli selitys. Tuona päivänä se kyllä tuli tarpeeseen ja sen operaattorikin myönsi. (Ei näkynyt sinä päivänä juuri muita purjehtijoita palomiesten kisaa lukuun ottamatta – edellisenä hekin olivat jääneet maihin.)

Perillä olimme suunnitelman mukaan jo puolilta päivin ja kaikille maistui lähipubin pubilounas asiaankuuluvine juomineen. Vastarannan upea Spinnaker-tower houkutteli maisemia ihailemaan, joten suuntasimme sinne opettaja-Mikon kanssa kahvittelemaan yläilmoihin. Solentiin sai upean näkymän korkeuksista. Retail therapy- osion voi hoitaa näppärästi Outlet- maailmassa joka levittäytyy Spinnaker -Towerin alla lukuisine ylihintaisine brändi-tehtaanmyymälöineen. Illalla vielä tuli testattua sataman läheisyydessä sijaitseva Great Wall. Nimestäkin voi arvata, että kyseessä oli kiinalainen ravintola. Ruokalistan “säännöt” herättivät hilpeyttä…”all food that is not eaten will be charged”. Lähipubi oli vielä hetken auki sinne saavuttuamme, joten saimme vielä hetken nauttia “Land und Leute kennenlernen”:istä kuten matkakumppanimme Eero asian ilmaisisi.

Kokoonpano Melbourne Star Bavaria 36lla oli ehkä ainutlaatuisin, mihin itse olen törmännyt. Ikäjakauma kolmestakymmenestäviidestä kuudenkympin ja kuoleman välille. Oli liikemiestä ja Savanni orkesterin vesi-insinööri-kitaristia, tohtoria ja kiinteistösijoittaja-autokauppiasta… osa noista henkilöityneinä samaan persoonaan. Parannettiin maailmaa ja puhuttiin spouseistamme.

Spinnaker Tower Portsmouth

Kustannuksia ja vierassatamia:

Lento Helsinki-Lontoo (Heatrow) 160eur

Bussi Heathrow Central Bus Station – Woking, Juna Woking – Portsmouth Harbor yht. 28£

Lautta Portsmouth Harbor – Gosport 2,70£ (kahteen suuntaan samalla lipulla)

Vierassatama, josta lähdettiin liikkeelle: Gosport Premium Marina 10 meter yach 25£/yö

Ruokakauppa about kilsan päässä / marinasta saa lainata kärryjä

Hyvät, uudet ja tilavat suihkutilat. YouBoat chandler – kivasti venekamaa ja purjehdusoppaita.Nähtävyyksiä (Portsmouthin puolella) Victory laiva, Spinnaker Tower – upeat näköalat Solenttiin 8,50£ per hlö.

Cowesissa: Coves Yacht Haven 30£

Idyllinen pitkä kävelykatu, jonka varrella kivoja kauppoja ja pubeja, ruokakauppa Selfriges ihan vieressä ja toinenkin lähellä. Stables – pubissa live musiikkia ainakin keskiviikko-iltaisin.

Hanna

The Solent

  • Twitter
  • Facebook
  • E-Mail
  • LinkedIn
  • Windows Live