Napolinlahden kierroksemme alkoi Procidan saaresta, jossa pastellisävyiset talot levittyvät upeasti maisemaan. Procidalla ei ole yhtä paljon turismia kuin lahden muilla saarilla, Iscialla ja Caprilla, joten meiltäkin jaksettiin kysellä kotimaata useampaankin otteeseen.

Procida on kuvankaunis esimerkki italialaisesta pikkukaupungista

Ennakkoon satamaan tekemämme varaus oli otettu vakavasti ja paikka oli odottamassa saapuessamme. Palvelu ei ollut erityisen ystävällistä, eikä täällä tunnu olevan tapana tervehtiä laiturilla vastaantulijoita. Suurkaupungin läheisyys taitaa vaikuttaa. Nyt on veneilykausi täälläkin alkanut täysillä ja liikkeellä oli paljon veneitä, joista suurin osa moottorivetoisia. Niinkään ei näkynyt ulkomaalaisia cruisailijoita vaan paikallisia viikonlopunviettäjiä. Iltaisin lähes joka veneen kannelle oli raahattu sisustusvalaisimia ja koko suku vauvasta vaariin dinnerille.

Sataman rantakatua

Sataman viereisellä rantakadulla oli kauppojen rivistö, kuin Stockan herkku olisi levittäytynyt satamaan kukkivien puiden reunustamana. Liha- hedelmä- ja juustokaupat tarjosivat herkkuja erinomaisen palvelun kera. Kauppiaat toivat ostotapahtumaan hyvin räätälöidyn tunnun. Lihakauppias muun muassa kieltäytyi myymästä pyydettyä määrää valkosipulimausteisia raakamakkaroita, kun kuitenkaan koko seurue ei pidä kyseisistä mausteista. Kaasupullon vaihtokin onnistui samassa kaupparivistössä ja gelateria sai taas uskollisia asiakkaita.

Lapset ja Helena (nimi muutettu kuvattavan pyynnöstä).

Satamasta kiemurteli kapea tie ylös linnoitukselle. Kylällä tapasimme vanhan merikapteenin, joka oli maailmanmatkojensa jälkeen palannut Procidaan kalastelemaan fisuja ja mustekaloja. Kaikki nuoret muuttavat kuulemma kylästä Roomaan tai ulkomaille ja herran omatkin pojat olivat lähteneet Napoliin, jota hän ei suositellut kaupungin ikävän meiningin vuoksi.